AUTA MIESTÄ MÄESSÄ -HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.8.2019 KLO 12.30–16.00

MINNE NUORET MIEHET KATOAVAT?

RATKAISUJA URA- JA ELÄMÄNHALLINNAN HAASTEISIIN

AUTA MIESTÄ MÄESSÄ -HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 27.8.2019 KLO 12.30–16.00

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kyläsaarenkuja 2, luentosali 332, 3. krs, 00550, Helsinki

Minne nuoret miehet katoavat? Miksi he ovat yliedustettuina työkyvyttömissä? Miksi tästä huolimatta kaksi kolmas-osaa TE-palvelujen asiakkaista on naisia? Tervetuloa miessensitiivisen Auta miestä mäessä -hankkeen loppusemi-naariin 27.8.2019 kuulemaan hankkeen havaintoja ja tuloksia sekä keskustelemaan aiheesta.

VERTAISTUKEA, ROHKAISUA JA VALMENNUSTA

Seminaarissa kuullaan kaksi asiantuntijapuheenvuoroa nuorten miesten työllistymisen ja kouluttautumiseen liittyen: Dosentti Tapio Bergholm valottaa nuorten miesten työllistymisessä tapahtuneita muutoksia viime vuosikymmeninä. Nuorisotutkija, valtio-opin dosentti Tapio Kuure luo katsauksen NEET-nuoriin (ts. koulutuksen, harjoittelun ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret) kohdistuneista aktivointitoimenpiteistä ja nuorten syrjäytymi-sen mekanismeista.

Hankkeen työntekijät Ari Haapanen ja Paavo Huotari kertovat hankkeen tuloksista, toteutetusta valmennusmallista ja siitä saaduita kokemuksista. Lisäksi julkaistaan teos Auta miestä mäessä – Nuorten miesten koulutus- ja työura-valmennusprosessi (Toim. Ari Haapanen).

”ALL MALE PANEL”

Seminaarin lopuksi kootaan teemoja yhteen paneelikeskustelussa, johon osallistuvat:

Kaupunginvaltuutettu, yhteisötyöntekijä Suldaan Said Ahmed

Varusteleka verkkokaupan perustaja Valtteri Lindholm

Tiimipäällikkö Miguel Reyes Suomen mielenterveysseurasta

Seminaarin juontaa toimittaja Sean Ricks.

Ilmoittautuminen: Tilaisuus on maksuton, mutta ilmoittaudu ennakkoon mukaan 22.8. mennessä kahvitarjoilua varten.

Ilmoittaudu mukaan klikkaamalla tästä.

Lisätietoja: ari.haapanen@diak.fi, 040 506 2126

Ohjelma:

 12.30             Tervetuloa

Jari Helminen, yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy

12.45             Nuorten miesten työllistymisen muutokset viime vuosikymmeninä

Tapio Bergholm, dosentti

13.30            Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret –

väliaikaista vai pysyvä elämäntilanne 

Tapio Kuure, nuorisotutkija, dosentti

14.15             Auta miestä mäessä-hankkeen esittely

Hankkeen tausta ja tavoitteet

Ari Haapanen, projektipäällikkö, VTM

Hankkeen valmennusmallin esittely

Paavo Huotari, TM

 14.45             Kahvi

 15.00             Paneelikeskustelu, Näkökulmia syrjäytymisen ehkäisyyn

Suldaan Said Ahmed, kaupunginvaltuutettu, yhteisötyöntekijä

Valtteri Lindholm, Varusteleka verkkokaupan perustaja

Miguel Reyes, tiimipäällikkö, Sekasin-chat

 16.00             Lopetus